Heippa! Muistinpa sittenkin että olin aloittanut pari vuotta sitten tämän blogini missä oli tarkoitus kertoa Mozartin ja Mistyn toilailuista yms siinä sivussa minusta.
No yritän nyt ryhdistäytyä ja kirjoitella tänne aina jotakin. Oon kyllä hirveän surkea edelleen näissä blogi jutuissa ja ymmärrän hirmun vähän tehdä kaikkia hienouksia. Mutta kirjoittamisen osaan eli kirjoittaa voin.
26.3.2017 Aika tosiaan on hurahtanut vauhdilla ja Mozartkin on jo iso poika 2,5v ja Misty täyttää seuraavaksi piakkoin 12v.
Jyväskylässä asusteltu nyt puolisen vuotta. Viihdytään niin kaikki kolme täällä. Se mistä olen unelmoinut vuosia lähes koko ikäni että asuisin metsän laidalla koirien kanssa ja pääsisin suoraa kotiovelta metsään ja siellä saan olla, elää, säveltää ja tehdä niin mitä lystää kaikessa rauhassa on niin TOTTA vihdoin. JES!! On kyllä koiratkin niin erikoiria kun asuvat täällä ns maalla kun raukat eläneet koko elämänsä Keravan junaradan melun keskellä tai Misty nyt asunut monessakin eri paikkaa. Ennen koirat saivat juosta ainoastaan Keravalla pienellä peltoalueella vapaana ja noin kerran kuussa pääsivät metsään vapaasti. Ja ympärillä oli jatkuvaa melua, liikennettä, valtatietä rekkoja, lentokoneita. Siitäkin piti iloita kun muuta ei ollut mutta toki ei siitä nauttinut ei koirat varsinkaan Mozart ja minä.. Ääni vammaisena se oli minulle kamalaa.. Näin jälkikäteen mietin että huih missä stressissä silloin elin ja mistä oireista kärsin. Silloin siihen oli niin turtunut ettei edes nähnyt omaa tilannetta ja koiran stressiä. Vaikka toki edelleen on ikävä minun työpaikkaa siellä.( Keravan kirjasto oli ehdottomasti niin huippu työpaikka ja niin ihanan työilmapiiri että aina sitä kaipaamaan jää. Toista sellaista saa etsiä. Mutta elämää on kirjaston ulkopuolellakin ja aina pääsee takaisin katsomaan moikkaamaan työkavereita sinne jos haluaa.) Mutta kuitenkin täällä Jyväskylässä nyt viihdyn ja koen että nyt olen vihdoin kotona itseni kanssa ja meillä kaikilla on hyvä olla. Sitäpaitsi täällä mulla on vihdoin omaan alaani olevaa työtä enemmän eli musiikki hommia, orkestereita,säveltämistä yms missä viihdyn tosi paljon ja mun on hyvä olla. Ystäviä olen saanut täällä aika paljon tai ainakin kavereita mistä todella iloitsen. Ihmiset ovat niin iloisia, rempseitä, avuliaita yms.. Yhtään ei ole täälläpäin suomea sitä ainaista kiirettä ihmisellä tai haukkumista/itsekeskeisyyttä. Täällä osataan toista auttaa ja ymmärretään esim juurikin ihmisen eriulaisuus. (minun aspergeriini liittyvät broblemmatiikat.) Samoin ollaan Mozartinkin kanssa saatu huimasti neuvoja miten toimia kun on kiihkeä,, reaktioherkkä,/ääniherkkä koira.
Täällä on siis rauhallista elää ja jotenkin turvallista. Minä en todellakaan ole ihminen joka kestäisi jatkuvaa melua ja sitä ihmisten kiirettä, epäkohteliaisuutta yms.. Nyt se on vihdoin ohi ja en todellakaan muuta enää Helsinkiin ja sinne alueelle. Täällä on hyvä olla.
Ehkä joskus asummekin sitten ihan maalla. Toivottavasti.. Se olisi seuraava haave!! Mutta nyt tämäkin on jo niin luksusta ja autottomana ihmisenä ttä kaikki on niin luksusta minulle ja koirille.
Treenihalli Jattila on 20 min kävelymatkan päässä metsään poikki ja haukkuvaaraan pääsee 45 min bussimatkalla. Eli en tosiaankaan valita. Treeniryhmät ovat olleet niin huippuja Mozartille ja mulle ja nyt vihdoin pääsee itsekseenkin hallille treenaamaan vaikka joka päivä mitä vaan niin on kyllä aika siistii. No kyllähän se halli melkein meidän kakkoskoti onkin. Ainakin Mozartille joka käy siellä 4 kertaa viikossa tekee aina jotain. Välillä monta kertaa päivässä. Ja niinkuin voitte arvata Mozartilla ei vauhti ja moottori lopu koskaan. Se tekee töitä vaikka koko päivän ja miellyttää sua niin tappiin. Kun työt on tehty niin sit ollaan täys offline tilassa. Sängyn alla ja hiiren hiljaa ja nukutaan umpiunessa ketarat kohti kattoa. Ja herra on siellä niin kauan kunnes taas mennää touhuamaan jonnekin. Kotona arjessa Mozart on täysin huomaamaton näkymätän ja harva edes tajuaa että mulla on koira koska Mozart nukkuu ja minä saan tosiaan soittaa, säveltää kotona mielin määrin. Misty meillä on se joka häseltää sisällä tai ruinaa ruokaa joskus mutta Mozart on se hiiri!!
Ja kun on työvaihe päällä Mozart on se kiihkokalle jolta lähtee ääntä ja jonka vireen kanssa pitää olla tarkka ettei se mene yli. Mutta ihana koira kun löytää sen kultaisen keskitien. Niinkuin mä olen monta kertaa sanonut että vaikeuksien kautta voittoon.. Sama lause pätee niin tänä päivänä meitä ja ylipään tätä elämää.!! Mehän ei luovuteta on minun ja Mozartin motto ollut AINA ja on edelleen.
Näin siinä käynyt että siitä 8-10 kk hirviöstä murkkuikäisestä pikku bordercolliesta joka ei antanut koskaan kiinni, lällätteli pitkin metsiä,, treenikenttiä, karkaili sinne tänne ja juoksi jo autoteiden vaarana kun näki riistaa ja lähti. Nyt se sama koira on niin mamman poika ja todella kiltti. Vaikka edelleen sellainen vili vilperi joka kiipeilee puissa ja keksii koko ajan omia projektejaan mitä esittelee mielellään minulle ja toisille. Mozart on aina iloinen pilke silmäkulmassa.
Misty puolestaan porhaltaa smaan tuttuun tyyliin iloisesti vaikka tuntuu että sillä joka paikkaa jo kolottaa kun spondyloosi edennyt huimaa vauhtia ja nivelrikko. Mutta Misty saa viettää elämänsä loppuun saakka vapaana enkä rajoita sen liikkumisia. Se lähtee sitten vain joku päivä saappaat jalassa. Pääasia että se on iloinen eikä kärsi. Siinä vaiheessa jos se näyttää että on kipeä niin Misty saa lähteä. Lääkkeillä en edelleenkään lähde vanhan koiran elämää pitkittämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti